Takaisin sivilisaation pariin! Eiiiiiiiiiiiiiiii...........

helou sivilisaatio. taalla Australian eramaan eristyksista takaisin teknologian maailmaan palannut frendinne, jota te ette enaa ehka edes tunnistais...Viimesen 2 kuukauden aikana ma oon alkanu vakavasti epaileen haluanko enaa ees palata takasin kaupunkiin. (Yet here I am in bloody Darwin...) Koko hemmetin asfaltti viidakko aivonsa teeveella ja mainoksilla turruttavine asukeineen tuntuu nyt niin epamiellyttavalta ajatukselta (siis itehan en oo ikina turruta aivojani telkulla tai kattellu mainoksia, oon vaan koko elamani ollu aina pellolla lehmien kanssa...) Kaupunki on talla hetkella vaan paikka, missa ihmiset, jotka ei tunne toisiaan vaeltelee epamaarasesti kiireisina ees taas ja tarttee uuden outfitin joka paivalle. Sovinko ma enaa joukkoon?

Ma joka oon nykyaan tottunu pitaan samoja vaatteita joka paiva paivasta toiseen (come to think of it melkeinpa kuukaudesta toiseen...), lukeen Outback-lehtea (jossa on storeja Cowboy elamasta ja Australian maaseudusta) ja istuskeleen illan hamartyessa aidalla katsellen kun kymmenet wallabit syo ruohoa niitylla auringon viimeisten sateiden pyyhkiessa maisemaa. Ma nautin rapsutella heppoja ja lehmia ja bongailla lintuja tuntikausia. Siina missa rankan tyopaivan jalkeen mun ennen teki mieli avata bisse ja rojahtaa sohvalle telkun eteen, nyt mun tekis mieli avata se bisse (tummaa olutta kiitos!), hypata hevosen selkaan ja laukata hullunlailla kohti taivaanrantaa. Mun kasitykseni merkkivaatteista on nykyaan R.M Williams ja Wrangler ja joka kerta kun naan jotain Cowboyta muistuttavan multa lahtee jalat alta.

Taa hieno tunnustusten litania ei suinkaan tarkota, et palaisin Suomeen, ostaisin maatilan ja muutaisin Teiskoon. Taa tarkottaa vaan sita, et oon rakastunu Pohjois Territorion eristyneiseen maaseutuun ja sen ruosteen punaiseen maahan (Tai haran veren variseen, niin kun paikalliset sanois) Samalla lailla kun taalla kuumuus ja kuivuus tai vastaavasti tulvivien jokien sadekausi tuo omat haasteensa, Suomessa talvi tois omansa. Ma voin olla 5 kk tulvivien jokien saartamana farmilla eristyksissa Pohjois territoriossa, mut en pimeyden ja lumikinosten masentamana Teiskossa.

Koska aikaa viime bloggaus kerrasta on kulunu lahes valovuosi (vaikka se tuntuukin ihan kun eilen oisin tanne jotain raapustellu) tasta kappaleesta tulee pitka kun tylsimmasta lukemastas aidinkilen esseesta. Ja jotta paastais nykyhetken tilanteeseen, on palattava ajassa taaksepain ja palattava Heinakuun alkuun krokotiilifarmille ja Pekingin ankan tapaukseen....

Janellen ja Blueyn talo oli kun vihreen keitaan saartama unelmakoti. Kun puutarhan porteista astu ulos, tuli heti eteen kuiva auringon polttama ruohikko ja Australialle niin ominainen punainen hiekkamaa. Janellen puutarha oli taynna kamalan rumia, mut hirveen sympaattisia sihisevia ankkoja. Luit oikein, SIHISEVIA! Sita tartti elaa 26-vuotta, ennen kun oppi, et kaikki ankat ei suinkaan kaakata, vaan osa kuulostaa villikissoilta.( Tosin mun nyt ei pitas enaa yllattya mistaan aanesta, joka lahtee Australialaisesta luontokappaleesta. Koala kuulostaa arjyvalta suurpedolta ja linnut naukuu kun kissat ja haukkuu kun koirat. Yx lintu kuulostaa jopa ihan kolisevalta kivelta!!)

Eraana paivana sit todettiin porukalla, et niita sihisevia siipiveikkoja on liikaa (koska jokainen meista liukasteli vuorollaan polulla lujuviin ankan loysiin, not cool!!) ja et ankka maistus aikas makosalta. Tosta paatelmasta lahti liikkeelle porojekti nimelta Mulla on viela kana kynimatta, mutta ankka ei. Bluey nimittain reippaana hemmona nappas aseen, paineli puutarhaan, missa ampu neljaa rauhassa chillailevaa ankkaa paahan, raahas ne verta valuvat, hadissaan henkeaan haukkovat joka suuntaan rimpuilevat ankat siivista polkylle ja katkas niiden kaulat lihakirveella. Ja kylla, se on totta, et linnut rapikoi viela sillonkin kun niiden paa on irti ja lojuu 10 metrin paassa loppuruumiista. Kutsukaa mua nyt kuinka friikix tahansa, mut pakkohan mun oli hipeloida sita paatonta ankkaa joka rapytteli siipiaan ja pumppas verta pihalle katkastusta kaulavaltimosta. yes I have found my inner barbarian...

Ton jalkeen ne paattomat ankat paasi kuumaan kylpyyn, silla ne upotettiin kiehuvaan veteen, kaarittiin hetkex sanomalehteen ja sit alko mun favourite part, Kyniminen! Niiden hoyhenten irti nyppiminen on itse asias helppoo, hauskaa ja aikas rentouttavaa. Lopetettuas kynimisen lahiseudun maisema nayttaa silta, kun vois laulaa Jingle bells, Jingle bells ja ja ois satanu lunta. (siis jos ankkas sattu oleen valkonen...) Eli en siis suosittelee harrastaan kyseista toimintaa sisatiloissa, etenkaan tuulettimen alla =) Maisemaan olennaisesti kuulu myos tosin ei niin ihanat, kiukkuset muurahaiset, jotka veren houkuttelemana oli seurannu paikalle viettaan festareita miljoonine frendeineen ja luonnollisesti ne halus ahneuksissaan haukata sustakin palasen teravilla pikku torahampaillaan. Not fun... Ja by the way, jos nyt haaveilet tee-se-itse ihmisena tekevas oman pikku untuvatyynyn, niin let me tell you, et sun tarttee sit teurastaa kokonainen tuhatpainen ankkaparvi ennen kun saat tarpeex untuvia mitaan vahaakaan tyynya muistuttavaan. (Ja muista sit lahettaa mulle invitation noihin duck plucking bileisiin, cause I'm in!!)

Luonnollisesti kynityista ankoista taytyy tehda kokattuja ankkoja ja me syotiinkin loistava ateria Blueyn kokkaamaa Pekingin ankaa. Pakko myontaa, et harvoin sita on nahny lautasella lojuvan ruokansa juoksentelemassa edellisena paivana takapihalla...

Krokofarmilla olo aikana tuli myos tehtya muita hirmu hauskoja elaimiin liittyvia aktiviteetteja. Yksi niista oli kalastaminen. Talla kertaa sanottiin heippa heit tylsille mato-ongille ja pikkusille maan matosille ja suunnattiin kunnon kallioille ja vesiputouksille kalasteleen vahan isompia otuksia, kun mita madoilla saa. Sanotaanko nyt vaikka nain, et se elava kala, jota kaytettiin syottina oli samaa koko kun mita kesalla vetelen ongellani Kaukajarven rannasta.... Ton kalastusreissun aikana ma totesin, mix miehet haipyy aina niin usein koko paivax kalaan. No daah, kalassa juodaan tietty aina bissee. Ihan sama saako kalaa vai ei mut muutama bissetolkki tyhjenee mukavasti rentoutuessa. Noh me kun Sussen kaa ei tykata olla luusereita, me tottakai napattiin kunnon vonkaleet ei ka vaan keskitytty bisseen...tai ainakin melkein napattiin...

Susse kuule vetas komeen melkein metrisen Barramundin ja munkin ilmeeni kirkastu kun joku alko kiskoon mun siimaani kun viimesta paivaa. Meilla ei ollu ollenkaan onkia. vaan pirun vahvaa siimaa kelalla ja sit siina siiman paassa koukku, mihin se elava pikku kalaraukka laitettiin houkuttimex isojen kalojen nieltavax. Niinpa oli pikkusta taiteilua vasyttaa sita isoo siimassa riuhtovaa kalaa, varoo ettei polta sormiaan silla siimalla ja koittaa kiskoo sita vonkaletta kallion kieleketta ylos. Janelle kipas siihen mun viereeni kattoon, et mitas mun koukussani oikeen riehuu, ja tadaa se oli Harkahai (bull shark).

Noh tottakai ennen kun sain ees kokonaan kiskottua sita kaveria ylos, se meni ja taiteili sit siina puolessa valissa matkaa kallionkielekkeelle ittensa irti koukusta david Copperfieldin lailla ja menna matkahti alas veden rajassa olevalle kielekkeelle. Ma en tieda, mika nappula mun paassani naksahti off-asentoon, koska silmat kiiluen ma vilistin villin vuorikauriin lailla kallionkielekkeita alas pelottomana kohti kivella satkivaa haita aseenani.....MUOVIPUSSI!!! Kylla vaan, ei mitaan hajua, kuinka ma kuvittelin taltuttavani teravahampaisen hain pelkan muovipussin avulla. Ilmeisesti suunnitelma olis ollu hypata sen hain niskaan ja tunkee kaveri pussiin, koska siis luonnollisestihan hai rauhottuu kun se ei naa enaa eteensa, right? Mut juuri kun ma olin paasemassa tahan mun niskalenkki-ja -sokeutus strategian taytantoon panoon niin se samperin kala meni ja molskautti ittensa takas vapauteen. DAMN! No sainpahan oman kalastoorin siita yhdesta eksoottisesta vonkaleesta, joka paasi pakoon.

Mun on kylla tahan loppuun myonnettava, et se oli aikas lailla vauva shark, ei mikaan monimetrinen, mut oli ehka ihan hyva, et paasi pakoon ennen kun koskin siihen, koska jos googlaat sanan harkahai tuloksex saat jotain tallasta: Harkahai tunnetaan sen ennalta arvaamattomasta ja aggressiivisesta kaytoksesta ja monet tiedemiehet ovat yhta mielta siita, etta se saattaa olla ihmisille kaikista vaarallinen hailaji. Harkahai paasee kovaan mitallikolmikkoon valkohain ja tiikerihain kanssa, kun jaetaan palkintoja haimaailmassa siita, ketka ovat todennakoisimpia hyokkaan ihmisten kimppuun ja raateleen ne pieniksi palasiksi. Etta sellaista...

Seuraava elainstoori on krokotiileista ja kaarmeista ja huonosti rantautuvasta sansusta. Siis Victoria River on yksi Pohjois Territorion kuuluisista krokotiilijoista, eli uiminen on aikaslailla EI EI (varotuskyltteja nakyy kylla kaikkialla, et dorkakin tajuaa ettei heita niita speedojaan veteen...Speedoista puheen ollen tiesittex, et ne on australialainen keksinto!! Ja jos Outilta ja multa kysytaan niin Singaporen kokemuksella voidaan todeta, et ehka maailman kamalain keksinto...). Me ei ite nahty livena Vic riverissa suolasenveden krokoja (joita farmilla hoidettiin ja siis siella niita bongailtiin) mut makeanveden krokoja aikas montakin. Estiko se meita uimasta joessa?Ei.....Mut se kohta joesta mis rapikoitiin oli ihan turvallinen, koska vetta ei ollu kun vaan polveen asti ja sa nait hyvin joka suuntaan, et jos ois krokoliinit halunnu hyokata jostain suunnalta niin ne olis melko varmasti ehtiny bongata ennen kun ne ois haukannu (niin varmaan...). Ja ei me nahty siina kohtaa kun vaan kerran yx pikky makeenveden krokon poikanen ja makeenveden krokojen ei pitas hyokata ellet sit mee ja matki niita paahan tai koita heittaa niiden kaa painimatsia. Joten vedessa yx paiva uskaltauduttiin lilluun.

Tai no Sansu lillu kax kertaa...Mut en tarkotuksella!! Oltiin yhtena paivana veneella joella ajelulla ja oltiin just bongailtu krokoja ja sit ajettu yhden ison veden yli kaartuvan puunoksan ali, jonka kolossa piilotteli puna-valko raidallinen puukaarme, joka kuulemma osaa kans ihan uida. Totesin saman tien, et meitsi ei kylla sit mee lahellekaan vetta enaa, et ei halua simmailla vastaan yhtaan kaarmetta. (ma en osannu ollenkaan olla koskaan huolissani niista krokoista vaan kaikesta muusta epaolennaisesta) No rantauduttiin sit ja sansu astu ulos veneesta, otti toisen askeleen rantapengermalla ja fiuuuuuuuuuuu....astuin sit liukkaaseen mutaseen kohtaan ja vierin rantapengermaa pitkin suoraan veteen kamera kainalossa, jonka sain luojan kiitos heitettya vauhdissa kaaressa vieressa kelluvaan veneeseen. (Se oli parempi osuma, kun Michael Jordanilla koskaan!!) Siella ma sit lilluin, rantapengerma oli liian jyrkka ja mutanen kiiveta ylos ja veneeseen ei pystyny myoskaan nouseen, et ei kun uimaan vahan matkan paahan rantaan. Ja ainoo asia mika oli mielessa, please, ei kaarmeita, please ei kaarmeita...Vaikka totuus oli, et siina kohti oli niin syvaa ja mutasta vetta, et kroko oli voinu tulla ja haukata pikku Sansusta hyvan valipalan, et kaarme olis ollu ehka se pienin murhe...

Ja sit viela yx elainstoori. Eraana aamuna Bluey kavi takapihan aidan luona hommaamassa vahan sapuskaa isoille krokoille. Toisin sanoen BANG BANG ammuskelua ja muutama wallabi kumoon. Noh kavi sit silleen, et siina samassa tapahtu pieni forceful adoption, kun yhella niista kuulan kalloonsa saaneista wallabeista oli viela pikkunen poikanen pussissa. No worries team Sansu ja Susse otti Oscarix ristityn pikku vesselin hyvaan hoitoonsa, anto sille uuden kodin tyynyliinasta, jota joko roikotettiin ovenkahvasta tai piilotettiin sohvatyynyjen alle. Sit me kuule pestiin se pikku kundi kunnon taishampoolla, kun siina vilisi niita pikkusia unwanted otokoita. Ja ei muuta kun aidinmaidon korviketta Oscarille kehiin. Hiukanko se oli sulonen ja ma oisin halunnu ottaa sen mukaani reissuun. Se itse asias kavas moikkaamassa meita muutaman kerran Roadhousella (joka sijaitsi vaan 20km paassa Krokofarmista) ja vahanko me oltiin turistinahtavyys kun Sussen kaa hellittiin terassilla pikku Oscaria. Oli hyva kun yx mummeli tuli kysyyn, et mita sen aidille oli tapahtunu, et olix se jaany auton alle ja meitsi oli vaan, et joo jotain sellasta. En halunnu aiheuttaa sille mummelille sydankohtausta tokasemalla, et me ammuttiin sen aiti ja syotettiin se krokoille...

No miten me sit paadyttiin paikallisix Vic Riverilaisix ja jaamaan keskelle ei mitaan kuudeksi extra viikoksi? 2 paivaa ennen kun oli tarkotus hypata bussiin, jattaa krokofarmi taakse ja suunnata Darwiniin tyonhakuun, Janelle kysas, et haluttasko tyoskennella Roadhousella. Oltiin vaan, et mika ettei. 5 minuuttia myohemmin se kavelee ovesta sisaan kun me jynssataan tiskeja, ja tokasee, et Onnex olkoon, teilla on tyopaikka ja alotatte ylihuomenna. Oltiin vaan, et taa oli helpoin tyopaikan saanti koskaan. Niinpa me pakattiin kamamme kasaan ja suunnattiin kohti uutta elamaa Vic river Roadhousella.

Jos sa seisot Victoria River Roadhousen edessa ja paatat lahtee itaan, lahin kyla Katherine tulee vastaan jo 204 ajokilometrin jalkeen. Lanteen suunnatessa saat korotella mukavat 370km, siirtya toiseen osavaltioon, jattaa vihannekset ja elukat tarkkaan Western australian rajatarkastukseen ja siirtaa kelloa 1,5 tuntia taaksepain ennen kun saavut Kununnuraan, ensimmaiseen taajamaalueeseen sitten Katherinen. Kylla kasitit aivan oikein. Vic river on todellakin suomen mittapuun mukaan kaukana kaikesta. Saadakses kaiken oikeeseen perspektiiviin, ajatteleppa asiaa vaikka niin, etta sun Tamperelaisena tarttis halutessas kipasta ruokakauppaan ajaa joko Helsinkiin tai vastaavasti sit Kuopioon. Isompaan shoppailupaikkaan paastakses suuntaisit ihan tohon kiven heiton paahan Ouluun....

Jos nyt tuijotat sita konees screenia ja mietit aivonystyrat sinisena, et mika ihme on Roadhouse, niin taa seuraava selitys ehka selventaa asiaa. (Tai sitten ei..)Ota Kangasalan Esso, Harmalan camping-alue, Peltolammin lahipubi ja koskipuiston Rosso, sekota ne keskenaan, sijota alle puolen neliokilometrin kokoselle alueelle ja TADAA! Sulla on Vic river roadhouse. Sit laitat siihen viereen muutaman lohkareen Grand Canyonia, kauniin joen kiemurteleen useine mutkineen, pudotat jokeen muutaman krokon, taivaalle sijotat lenteleen kakaduja ja corelloita ja ruskistat ruohon +180c auringonpaisteessa kypsan kauran varisex ja lisaat iso oksasia puita maisemaan, ja sa oot Victoria Riverissa. Ihmetteletko viela, miten meilla kulu 2 kk kun hujauksessa edes kaipaamatta koko kaupunkiin? Ja ai niin sokerina pohjalla, meilla oli ensimmaisen kuukauden ajan viela Australian komein mies tyokaverina, ja se oli kaiken lisax helikopterilentaja. (Huokaus...) Etta tytot, te jotka tiedatte mista puhun, niin voitte muuttaa lentavan hammaslaakarin lentavax cowboyx =)

Ma inhoon sita kun kysyessas ihmisten ikaa ne luulee olevansa kauheen hauskoja ja ovelia ja sanoo, et "arvaa?" ihan siina toivossa, et paasis kalasteleen kohteliaisuuksia, koska tunnetusti ihmiset mielummin pyoristelee toisten ikavuosia laspain kun et veikkais toisen liian vanhax. No luojalle kiitos, et kukaan mun tyokavereistani ei paattany heittaytya kalasteleen kohteliaisuuksia, koska metsaan oisin menny.... ja PITKALLE!!

Ekassa kirjeessa, jonka laitoin aitille meneen (tarttihan mun nyt sille ilmottaa et oon hengissa...)kuvailin tyokaverit nain: Roy ja Teresa on 40-50kympin valissa oleva omistajapariskunta, josta en ikipaivana kasita et miten ne on paatyny yhteen. Roy nayttaa aamulla ovesta sisaan kompiessaan uniselta, ryyppyputkessa olevalta rollipeikolta pystyssa olevan pitkan tukkansa kanssa ja Teresa on aina niin elegantti ja kayttaa vaan merkkivaatteita. Sue ja Ian on lepposa lahempana 70-kymppia oleva harmiton vanhapari, joka asuu pitkassa karavaanissa ja viettaa aina puolet vuodesta tyoskennellen Roadhousella. Lynn on 40-kymppinen valilla vahan hukassa oleva ex-parturikampaaja, joka on lahteny kierteleen kotimaataan lasten lennettya pesasta. Lisa on 30-kympin paremmalla puolella oleva tytto, jonka kasitys loistavasta viikonlopusta on viettaa se armeija poitsujen kaa perseet olalla perjantaista maanantaihin. Lentajapoika Luke on 28-vuotias wanna be cowboy.

Toi oli sillon. Nyt 6 vk myohemmin tietaisin kertoa nain: Ottaen huomioon, et ma oon oikee kaveleva varottava esimerkki siita, miten ihmiset EI ainakaan paady yhteen, mun ei pitas menna paivitteleen ja spekuloimaan miten hitossa jotkut muut on paatyny yhteen. Totuus on, et Roy ja Teresa on loistava pari, jotka molemmat omalla tavallaan taydentaa toisiaan. Roylla on oma sairas huumoruintajunsa, joka tulee esiin esim. keittioveisten terotuksen jalkeen kun kaveri tokasee "I'm gonna fucking cut the fingers off from that bloody idiot who uses this knife for anything else than meat!" Sama kaveri ilmottaa illalla tarkalleen montako ranskalaista haluaa lautaselleen. Ja jos Roy on sanonu, et 6 ranskista ja lautasella onkin 7 niin saat kylla palautetta (samoin kun jos ne raskikset ei oo kaikki saman pitusia..)

Teresan kaa tyoskentely on taas kun olisit tornadon silmassa, 100km/h kulkevassa vuoristoradassa ja koittasit tehda samalla pikkutarkkaa ristipistotyota. Kaiken mita teet tarvii olla taydellista, tehty nopeesti ja samalla se ite touhuaa sun ymparilla kun viimesta paivaa. kukaan muu ei oo koskaan saanu mulle aikasex samanlaista vauhtia-vauhtia-kiiretta-akkia-pitas olla jo valmista-olotilaa, missa oot koko ajan valmiustilassa bingottuneena tekeen jotain sekunninvarotusajalla. Ma en oikeesti valehtele paljookaan kun sanon, et siina ajassa, kun sa oot saanu yhden aterian tehtya, Teresa on tiskannu tiskit, tehny salaatin, mopannu lattian, tarjoillu ja paistanu 6 hampurilaista ja taydentany jaakaapin. Se on ehka maailmankaikkeuden tehokkain ihminen. Tan pariskunnan ika? Ei sit vielakaan mitaan hajua...

Mita Sueen ja Ianiin tulee, ne oli molemmat kaikkee muuta kun harmittomia ja lepposia. Ne oli 2 maailman itsekeskeisinta ihmista, joiden lempi puheenaihe oli he itse. Anteex ma korjaan, ei lempi puheenaihe vaan AINOO puheenaihe. Ensimmaisen viikon jalkeen sa opit sulkeen korvas ja jattaan ne vetaan omaa loputonta monologiansa elamastaan. Jos American piessa oli kaikki, et "This one time at band camp..." niin Ianin, joka lause oli "This one time in McKay..." mika siis sattu oleen kaupunki mista taa pariskunta tuli. Jos ois jaksanu pitaa korvansa auki niin loisin tonnista vetoo, et voitettas Sussen kaa "who knows most about mcKay"-tietovisa mennen tullen.

Sue oli yx paakokeista ja jokainen tyovuoro alko silla, et se lontysti ympari keittioo ja hoki "what do we bneed to do", mika actually tarkotti, et mita sun tarvii tehda silla valin kun han vaivihkaa katoaa juuri sopivasti jonnekin kunnes sa oot saanu kaiken tehtya. Sit silla oli tapana hokee koko ajan "When you're finished doing that, I want you to go and get this and this. then I want you to do this and after you've done that I get you to do this and after your break I want you to start with...." Se oli kun "mita tehtais, sika pestais, mika sika, maa sika, mika maa, isanmaa..." loru, joka on arsyttava eika tunnu loppuvan koskaan. Oikeestaan jos rehellisia ollaan, ainoo mielenkiintonen tata paria koskeva info oli, et ne oli tavannu ensimmaisita puolisoistaan erottuaan rivitansseissa, kun Sue oli menny Ianin viereen ja tokassu sille "See what you're doing to me" mihin Ian vaan et "I beg your pardon?" (mika oli ehka ihan luonnollinen reaktio ottaen huomioon, et ihan tuntematon naikkonen tulee heittaan sulle tollain) ja Sue totes vaan, et "you heard me" Siita se niiden stoori sit lahti...

Ja ai niin, ma lupaan et taa on viimenen fakta tosta vanhasta pariskunnasta, mut niilla oli allottava tapa pussailla ja puristella toisiaan persauksista pitkin tyopaivaa ja joka kerta kun Ian kulki ohi Sue huuteli, et hey handsome. Ja sit oli viela ne kaikki enemman tai vahemman epasuorat vihjailut heidan seksielamastaan...Joo, kuten Susse niille tokas, " TOO MUCH INFORMATION!" Ja sit ne iat. Ian oli 61-v ja Sue 54-v et ei ihan nappiin menny taa mun 70-kymppinen vanhapari arviointini. Aiti sulle tiedox, et jos sue nayttaa kerran 54-vuotiaalta, niin sa oot vasta 35-vuotias...

Lisa osottautukin koko porukan junnux ja oli vaan 24-vee, tyoskennelly useemmallakin roadhousella ja suorastaan kun kaveleva sanakirja. Ihan hauska tapaus, mut selitti asioita vahan turhan tarkasti aina asian historiaa myoten. Lynn oli fantastinen ihminen, joka oli aina vaan ja ainoostaan hyvalla tuulella ja ajatteli kaikesta positiivisesti. se olis kylla epailematta voinu vetaa meidan Lukion kuuluisaa Positiivisen ajattelun ihmeita tekeva voima-kurssia. Kun totesin Lynnille, et oon alkanu bongaileen lintuja, se totes et oli lukenu jostain kirjasta, et toi tarkottaa et mun henkinen kasvukauteni on alkanu. Joo ma oon nyt sit tosi spiritual ihminen, et varokaa vaan kuinka henkisesti kypsa oon tan kaiken tuhansien tuntien lintujen tuijottelun jalkeen.

Luken tiesinkin jo heti ekasta paivasta 28-vuotiaax, koska sen ensimmaiset kysymykset mulle ja susselle oli hienosti, et "How old are you girls?" ja "Do you have boyfriends back home?" Ja luonnollisesti kysyin samalla sen ikaa kun annoin hyvin varjellun salaisuuden omasta iastani. Ihan ok tyyppi Luke oli, ja vei meidatkin ilmasex helikopterilennolle, mut samalla lailla kun kaikkien muidenkin Vic Riverilaisten myos Luken sosiaaliset taidot oli vahan jaavit (kukaan ei koskaan erehtyny kysyyn sulta yhtakaan kysymysta susta. Ja ma oon tosissani. Mun vikana tyopaivana Sue kysy ensimmaisen kerran musta jotain. Rouvaomistaja ei ees sita yhta kysymysta, ei edes et olinko tehny vastaavanlaista tyota aiemmin..) ja keskustelun aikaansaaminen oli suurimman osan ajasta kun hammasta olis vetany irti. Jotain siita sai irti kun jutteli helikoptereista ja siita kuinka se haluaa ajaa karjaa kopterilla hyvinkin pian ja jattaa naa turistilennot taakse. Kaveria oli kylla kiva kattella, mut siina se.

Mita ma sit actually tein palkkani eteen? Kuule osaan nykyaan olla keittionhaltiatar ja kokata kaiken laista. Me siis todellakin oltiin keittion mastereita ja kokkailtiin aterioita, vaannettiin keksitaikinoita, tarjoiltiin asiakkaille, oltiin kassalla, siivottiin motellihuoneita, moppailtiin ja harjailtiin yhta sun toista tilaa. Toisin sanoen tehtiin kaikkee, mita vaan oli mahdollista siina mestassa tehda. Toita paiskittiin 7 paivana viikossa 7 tuntia paivassa kahdessa eri vuorossa. Tuntuu ehka typeralta et toteen, ettei mun elanmani oo koskaan ollu stressittomampaa tai nautittavampaa kun tollon kun oon keskella ei mitaan eika mulla oo edes vapaapaivia. Mut sita se just oli. Jos olit aamussa olit jumissa toissa klo 7-14.30, mut sulla oli koko iltapaiva kokonaan itelles. Sit taas sait aamun nauttia lintujen bongailusta, yhden vanhan hoperon miehen lehmien syottamisesta sun muusta luontoaktiviteetista jos olit illassa ja ahersit roadhousella klo14.30-22.

Jotain mita en ois koskaan uskonu sanovani, on lause, et asun motellihuoneessa. Well noin ma just toistelin ihmisille 6 viikkoa. Me asuttiin Sussen kaa talon parhaimmassa motellihuoneessa, joka oli paatyasunto kivalla verannalla varustettuna. ja hei harva voi sanoo, et niilla on ollu seinan takana helikopteri parkissa. Well, meillapa oli =) (just se, milla Luke lennatti turisteja viereisen Gregory national parkin ylla)

Ja nyt te sit ihmettelette mihin noita kaikkia tyontekijoita muka oikeen tarvittiin keskella ei mitaan, et eihan se nyt niin kiireinen paikka voi olla, toteen vaan, et Well you're wrong. joinain paivina sait juosta tuli persiin alla kun turisteja ilmaantu joka suunnasta (siis niista kahdesta mahdollisesta idasta ja lannesta, LOL). oli karavaanareita ja oli bussilasteja. Sit meilla oli meidan vakiasiakkaat eli viereisen tietyomaaleirin kundit, joista osaa naki kirjaimellisesti monta kertaa paivassa. Naa samaiset tyypit osas hyvin iltasin tyhjentaa pubin baarikaapin sisaltoo ja muutamiin niista paasi tutustuun ihan kivastikin. Mut kylla siella oli joukossa varsinaisia persoonia sanon kylla sen.

Ei, kaikki roadside workerit ei ollu 50-kymppisia kaljamahasia pervoja, vaan joukossa oli ihan hauskojakin parikymppisia tyyppeja. Naista nuoremmista tyomaan edustajista muutaman kanssa kaytiin yhtena yona Sussen kaa kuulkaas villisika jahdissakin. Jep, Clint ja Ryan oli ihania ja otti meidat mukaan vaijyyn possuja puskiin. Tosin ikava kylla, mitaan ei sina yona nakyny, joten jotta ei olis ollu turha reissu paadyttiin sit ammuskeleen 22 magnumilla tyhjia bissetolkkeja. ja ma osuin yhta lukuunottamatta joka kerta jokaiseen. Jees kukas haluis ostaa mulle aseen seuraavax syntymapaivax ja vieda metsalle? Volunteers, anyone??!!

Nyt sit kun alku viikosta sanottiin melkein tippalinssissa hyvastit Vic riverille, me saavuttiin Darwiniin tyylilla. Totta kai sa tutustut rekkakuskeihin roadhouse aikana ihan vakisinkin ja kun osaat hoitaa ton customer relationship managementin niin voit hyotyakin niista tuttavuuksista ihan kivasti. Niinpa me hyvina asiakassuhteidenhoitomestareina saatiin kyyti yhdelta Road train driverilta all the way from Vic river to Darwin. Oliko vahan legendaarista tulla 50 metrisella rekalla kaikki 500km ja kerata kaikkee hienoo faktaa kuten, et siina rekassa on 18 vaihdetta, sen bensa tankin tilavuus on 2000 litraa ja et se syo bensaa litran per kilometri.

Ja taalla Darwinissa me ollaan buukattu sen yhden roadside workerin Ryanin kaverilla, eli saastettiin sit viela hostellilaskuissakin. Ensi yona lennetaan sit kohti ita-rannikkoa ja Cairnsia. Ja Sami ja Milla ette voi kylla enaa sanoo etten tieda how to live on the edge, koska meilla ei oo viela edes majotusta varattuna, eika me tiedeta mihin sielta edetaan tai milla valineella....Et silleen. saatte kylla suomeen takasin ehka oudon uuden sansun, mut I guess you can handle it.

Voisin kertoo vaikka kuinka paljon erilaisia ihania tarinoita mun uuden toisen kotipaikkani eli Vic riverin ajoista, mut jotenkin en jaksais istua enaa kovinkaan montaa tuntia tassa koneella. (Etenkaan kun on vahan laittomasti Darwinin yliopiston kampuksella yhden jo 4 vuotta sitten valmistuneen tyypin vanhoillatunnuksilla kikkailemassa...) Niinpa sanon nyt heippa ja koitan saada aikasex Queenslandissa taas kirjotella jotain. Mut edelleenkaan en oo ajatellu nettiajasta maksaa, eli ilmasen netin metsastys on siellakin suunnalla kaynnissa. Tien, et monet on kyselly kuvia Outbackilta ja krokofarmilta, mut koitan nyt hillita taas jalleen kerran verenpainettani kun toteen tan, mut ne havis ihan itekseen muistitikulta. Jep eli ellei joku hilliton tietokonenortti saa aikasex ongittua niita kuvia esiin silta muistitikulta (ma en deletoinu niita, ne vaan yksinkertasesti havis yhdessa sekunnissa. muistitikku nayttaa et on taynna, mut kaikki kansiot totee vaan, et folder is empty...) niin mulla ei oo mitaan kuvia hyvin pitkalta ajalta. Joo otin ton tiedon yllattavankin rauhallisesti ottaen huomioon, et mun valokuvani on mun elamani. Mut mun tan vuoden mottoni on ollu, et life is a balance between holding on and letting go ja joistain asioista nyt vaan sit tarttee paastaa irti. (Hmm..ehka Lynn oli oikeessa sen mun henkisen kasvuni suhteen..)