Meidan reissu alko hyvin mulle ja Susselle ominaisella tavalla. Hugh the opas-kuski ilmotti, et Outbackilla on sadellu viime paivina ja voi olla et me joudutaan jattaan osa paikoista valiin ja turvautuun asfaltoituihin teihin. Ma nain siina vaiheesa itteni kun leffan hidastuksessa huutamassa et Eiiiiiiiiiiiiiiiii siis mehan lahdettiin tolle reissulle just sen takia, et paastaan kunnolla kulkeen kaiken maailman kinttupolkuja, jotka tuskin edes muistuttaa teita.
No meidan 7 henkinen ryhma sit tunki ittensa autoon ja sormet, varpaat ja aivosolutkin ristissa lahdettiin kohti Flinders Rangesia (yx maailman vanhimmista vuorijonoista) siina toivossa, et Australiaa vaivaava kuivuus nyt jatkuis kiltisti viela 10 paivaa pidempaan, jonka jalkeen taivaat sais aueta ja sataa just niin paljon kun lystais. Meidan ryhma oli itseasiassa tolla reissulla hyvinkin historiallinen, silla puolet ryhmasta oli ausseja!! Eika joukossa ollu yhtaan Saksalaista tai Brittia. (Hallelujaa! Ihmeita siis tapahtuu viela eika British-German invasion oo taysin vallannu koko maailmaa!!) Jenny ja Alex oli neljankympin paremmalla puolella oleva vauhdikas pehmolelutiikerin kanssa matkustava Aussi lesbopari, Karen melkein nelikymppinen Sydneylainen, Eric Hollantilainen rentoreiska arkkitehtiopiskelija, joka hoki joka valissa "Let's Boogie, Let's dance!" ja Noam varsinainen stand up koomikko israelilaistytsy. Eric ja Noam oli meidan ryhman junnut, 22-vuotiaat leikkikoululaiset, jotka osas ehka 90% kaikkien maailman biisien sanoista, eika kaihtaneet niiden hoilottamista 24/7...Ryhman 2 vikaa jasenta te tunnettekin hirveen hyvin. Ne fiksut ja filmaattiset suomalaistytot, jotka mainostaa Suomea sisaanpainkaantyneiden itsemurhaajien luvatuksi maaksi :) (Mista huolimatta kyseinen maahan on hyvin kaunis ja puhdas ja maailman loistavin paikka, et kaikki turistit tervetuloa!)
Eka paiva oli seikkailua ja pikku kavelylenkkeja Flinders Rangella ja aiemmista sadekuuroista johtuen ei sit yovytty puskissa. Meidan oppaan salainen pikku leiripaikka (mita kaikki meidan kayttamat leiripaikat muuten oli, koska siis nehan oli keskella ei mitaan puskissa, minne kaannyttiin soratielta yht akkia ja pois lahtiessa auton renkaan jaljet haravoitiin pois ettei kukaan idioottituristi paasis jaljille ja hyodyntais Hugh'n salaisia leiripaikkoja. TOP Secret juttuja siis...) kun sattu oleen sit sellasen tien varrella, minka eteen oli pystytetty hieno ROAD CLOSED kyltti. Nain me siis paadyttiin Wilpena Poundin leirintaalueelle, missa tavattiin meidan loppureissun henkinenjohtaja Alan.
Alan oli hippi, joka ilmesty kun tyhjasta hengaileen meidan leirinuotion aareen. Kaveri selitti kuule ummet ja lammet chakroista, Wilpena Poundin muodostaneista lohikaarmeista ja jostain ihmeen hippikokouksesta, jossa clothing on optional ja jonka lipunmyyja Trevor on hyva tyyppi, mut se vaan ei viitti koskaan kayttaa housuja ja et me oltas tosi welcome sinne Down to earth-kokoukseen. Sit kun se kuuli et me ollaan Sussen kaa Suomesta se vasta innostukin. Alan kun oli just ostanu kirjan How to heal with sound ja Lapista kuulemma loytyy maailman parhaat aanella parantaja shamaanit. Alan haluskin tietaa, et kuinka suosittua aanilla parantaminen suomessa on, et osataanx me tehda niin...
Alan oli myos kovan luokan musiikkimies, jolla oli mukana kaikkien elollisten olioiden lempisoittimet, eli bongorummut ja buddhalainen kello. Jep, se kuule kilkutteli meille sita kelloaan ja me vaan tuijotettiin silmat pyoreina siina nuotion aarella toisiamme, et is this guy for real...Noh taman jalkeen Alan selitti, et se kello on oikeesti hirveen kaytannollinen valine, et han ei esim sen takia tartte enaa taskulamppua!! Aina kun han kavelee pimeessa, niin jos han tormaa puuhun tai kompastuu johonkin, niin han vaan soittaa buddhalaista kelloa ja rauhottuu, eika hanta kiukuta enaa yhtaan, et han kompastu tai loi paansa. Voi Alan kulta, jos sulla olis se taskulamppu in the first place, niin sun ei tarttis paljon sita kelloo soitella kun ei tarttis tormailla mihinkaan...Noh kun kellonkilkutuksia oltiin kuuneltu, vuorossa oli ah niin ihnat bongorummut ja ihanainen spiritual laulu, jota me ei sit saatu koko loppu reissun aikana pois paastamme vaan sita joku hoilas aina vahan valia. Sanathan lauluun oli kovin kauniit ja meni nain: "Earth I am, fire I am, wind and water and Spirit I am" Tota se hoki about 10 minuuttia rummuttaessaan hitaammin ja nopeemmin silmat tuijottaen tulta kun transsissa ikaan, jonka jalkeen opetti meille kivan biisiin liittyvan sormileikin ja muisti kertoa, et peukalot on spirit fingerit, koska ilman niita ihminen ei olis mitaan.
Toi eka yo tosiaan nukuttiin swageissa keittokatoksessa. Swag on tavallaan iso muovipohjanen makuupussi, jossa on patja. Sit meilla oli viel 2 makuupussia per henki, ja tosta saikin aikasex mukavan ihmis wrapin. Makaa swagissa patjan paalla ja ange ittes ekaan makuupussiin, jonka jalkeen pujotat ittes tokaan makuupussiin, jonka jalkeen koitat viela saada klaustrofobiasta karsien sen swagin vetoketjun kiinni ja toteet ettet pysty kaantyyn suuntaan tai toiseen etka edes heiluttaan varpaitas (mika oli mulle melkein yhta kun maailmanloppu, koska niin kauan kun varpaat voi heilua ei iske se pahimman luokan ahtaanpaikan kammo, kun heilunta loppuu niin AAARRRGGHH!!!) Noh yo oli kovin elaimellinen. Ekana herasin siihen, et joku pitkahantanen metsanotus juoksi mun paani yli hanta otsaa laahaten. (Elan toivossa, et se oli sopo Bilby eika roskiksia koluava rotta) Sit seuraavax sapsahdan siihen, et Kenguru seisoo mun vieressani, pallistelee mua paa kenossa ja nuuskii mun paatani. Voi morjes, halus varmaan sit pollia mun makeen pinkin piponi, tai sit vaan syoda siina pipossa olevan koristekukkasen...
Seuraava paivana nahtiin ihania Yellow footed rock wallabeja (pikkukenguruita, jotka on harvinaisia) pomppimassa kallioilla tiikerilta pollityine hantineen. (oli muuten sulonen raidallinen hanta..) Illalla pomppimisvuorossa ei sit ollukaan enaa kengurut vaan me typerat turistit Iga Wartan aboriginaali leirissa. Joo meille piti pienta tarinatuokiota iltanuotiolla yx aboriginaalihemmo, jolla oli pakkomielle ihmisten halailuun. Se sit paatti illan lopux soittaa joitain lauluja ja meidan, aikuisten ihmisten tartti leikkia kun jotkut lastentarhalaiset. Millon me oltiin itseaan ketkuttavia ja vitkuttavia Witchitty matoja, millon huojuvia emuja ja pomppivia kenguruita ja nain me sit edettiin leirinuotion ympari miljoonakertaa itseamme sheikkaillen. Ja sitten oli vuorossa illan kamalin osuus...Se aboriginaalihemo alko laulaan niinkin monimutkaisesti sanotettua laulua kun "All you need is love, all you need is love to live in peace and harmony" ja sit se sai paahansa alkaa kiertaan leirinuotioo ja jokaisen piti vuorollaan laulaa toi biisi yksin, omalla kielella!! Ma olin siina vaiheessa niin kauhuissani valmiina pakeneen Outbackin pimeisiin puskiin justiinsa, et vetasin sit karpasen kurkkuuni ja yksin ja kohin sen verran pahasti et armahduksena sain laulaa Sussen kaa kaksin ton patkan. Mutta hei haloo!! Sille hemmolle ei ilmeisesti ollu annettu etikettivihkosta, missa varmasti on norsunkokosilla kirjaimilla, et Suomalaisia ei pisteta ikina laulaan julkisilla paikoilla (ellei ne oo humalassa ja yleiso vielakin enemman ankyra kannissa )!! Ja tollasen herkan All you need is love-laulun jalkeenhan kaikkien piti sit luonnollisesti halailla toisiaan.
Seuraavana aamuna sit kaytiin vahan sen saman halailuhimosen hemmon kaa sen heimon pyhilla mailla suorittamassa kasvojenmaalaus rituaali. Oli makeeta, miten maasta loyty eri varista savea, josta sai kasvomaalia. Oli valkosta, keltasta, oranssia, punasta ja violettia. Vahanko se sateenkaarenvarinen savinen maa naytti makeelle. Ihan kivalle se naytti tosin naamassakin, ainakin sen ajan mita se kesti ennenkun rapisi alas. Ja kasvojernmaalaus seremonian jalkeenhan on luonnollisesti jalleen kerran hyva halailla toisiaan!!
Seuraavax yox suunnistettiin south Lake Ayrelle, joka on Australian mantereen matalin kohta. Siina jervessa ei oo ollu vetta viimeseen 4 vuoteen vaan ainoostaan paahtavan auringon jalkeen jattamia jaan nakosia suolalauttoja. Totta kai kun nature katastrofi Eskola on matkassa, niin sateita oli luonnollisestikin viime aikoina ollu ja Lake Ayressakin oli Oppaamme suureksi ihmetykseksi yllattava kylla vahasen vetta (siis siella jossain horisontissa, me siis saatiin tyytya vaan pomppiin suolalautalta toiselle ja miettiin, miten eraan tutkimusmatkailija Stuartin hevoset aikoinaan vajos niista suolalautoista lapi ja jai niiden alla olevaan mustaan mutaseokseen kiinni ja kuolivat).
Hugh leiriytyy aina Lake Ayren rannalle kun mahdollista. Se on ihanan keskella ei mitaan, eika siella oo koskaan turisteja ja no ei oikeestaan kylla edes puskiakaan, ainoostaan hiekkaa silman kantamattomiin. (minka takia oli mielenkiintosta miettia, et missas kayt puskapissalla ennen pimeeta, kun ei tosiaan oo niita puskia ja nakyvyys on aikas loistava silman kantamattopmiin asti...) Talla kertaa ongelmana leiriytymisessa oli kuitenkin taivaalla vaanivat sadepilvet. jos ne menis ripsauttaan kivan kuuron, me oltas jumissa muutama paiva koska dirt roadit muuttus taydex vellix (ja osa meidan ajamista teista oli jo ihan kiitettava vellia niin et ihan mukavia sivuliirtoja saatiin kokea auton liukastellessa kurassa) Noh koska me oltiin ilman muuta rohkeita ja kapinallisia paatettiin uhmata luontoaitia ja ottaa riski jumiutumisesta ja siis pystyttaa leiri ja raahata swagit ulos sen pilvien peittaman tahtitaivaan alle. Ja hei olihan meilla sentaan mukana frisbee, et jos oltas jaaty jumiin niin olishan sita ihan kiva ollu heitella 2 paivaa putkeen..
Ruoka kokkailtiin ton reissun ajan aina leirinuotiolla. Sita huomas, et nuotio on aikas kateva oikeestaan minka tahansa ruoan laittoon aina burritoista kinkkisapuskaan. Kapinallisia kun oltiin niin ekana iltana polteltiin nuotiossa junanraiteita. Jep, luit oikein. Kun vanha puisista kiskoista rakennettu junarata Adelaidesta Aliceen hylattiin uuden Ghan radan myota, niin junanradan osat jatettiin lojuun tyhjan panttina pitkin tien vieria. Niinpa me siis teimme hyvan ymparistoystavallisen tyon siistiessamme moisia puunpalasia tien varsilta pois omix polttopuiksimme :)
Yo kun lankes oli tajuttoman pimeeta ja mikas tollaseen tilaisuuteen sopii paremmin kun glow in the dark-frisbee!!? Epailematta, toi oli illan haikaisevin tapahtuma ja jos joku olis ollu lahistolla nakemassa, se olis ilmottanu varmasti paikallislehdille ufo havainnosta. Siihen malliin se meidan frisbee ilmassa lenteli ufoaluksen nakosena valoilmiona. Pelaaminen oli ihan hauskaa, tosin aina ei ihan nahny mihin juoksenteli...ja pimeessa etaisyyksien arviointi ei oo aina ihan maailman helpointa, joten frisbee saatto valilla vahan osua ottaan...
Ennen nukkumaan menoa huokastiin helpotuksesta, koska tuntu et sadepilvet oli paattany haippasta alueelta. (Varmaan johtu siita, et hoettiin koko illan ajan on-offilla Alanin opettamaa ah niin ihanaa Earth I am biisia...) Mutta kuinkas kavikaan...keskella yota alko kuuluun tip, tip, tip ja tuntu kun joku olis spreiannu sua suihkupullolla naamaan. Noh se ei ollu onnex rankaa kuuro, ja Hugh heitti vaan kaikki ylimaaraset tavarat autonkatolle pressun alle kiinni silta varalta, et tulis akkilahto ja kaski meidan vaan tunkee kengat swagin sisaan ja painua takas nukkuun, et jos sade rankkenis tai jatkuis pitkaan me haipattas vasta sit. Niinpa sita sit yritti tunkee sen swagin ylapaassa olevan lapan paansa yli, jotta sade ei olis raiskiny suoraan nassuun, mut sit meitsille tuli heti kehiin taa vanha tuttu klaustrofobia ja se makuupussi-swag yhdistelma alko tuntuun tukahduttavalta pakkopaidalta. Onnex leffoissa usein esitetyt sisaan-ulos hengitysharjotukset ja raaka jarki, et lopeta toi naurettava panikointi toimi ja meitsi nukahti sateen ropistessa swagin pintaan. Onnex ei jouduttu lahteen keskella yota evakkoon, mut aamulla oli kylla hyvin marat tunnelmat...
Paivan numero 4 ohjelmaan kuului tehda pikapysahdys William Creekiin, joka on niinkin elava kyla et sen asukasluku on ihan huiput 3 kappaletta. Pienet ablodit sille. Ei mahda kaupungissa olla sinkuille kovin loistavia dating mahdollisuuksia...Siel nyt ei oikeestaan ollu kun bensapumput, autokorjaamo ja Williams Creek pub (vaikka mita muuta sita kai 3 henkisessa kylassa tartteekaan...) Pubin seinalle kaikki ohikulkijat (paa asiassa valmispakettiretkilla olevat backpackerit) oli niitannu kaikkea mahdollista kaynti- ja opiskelijakorteista ajokorttien ja lippalakkien kautta legendaarisiin alushousuihin. Mietin vaan, et niita seinia ei taideta koskaan pystya siivoon tai tomuttaan...(outoja ajatuksia, tiedan, mut ma hei matkaan siivousintoilija Laineen kaa, joten on alkanu aikas pahasti tarttuun toi intoilu muhunkin...Odota vaan aiti niin et tunnista kohta mua enaa...) Ai niin ihan turha pubi toi Williams Creekin mesta ei kuitenkaan oo silla se myytiin muutama vuosi sitten ja niinkin edulliseen hintaan kun muutama miljoona dollari!!
Ai niin olihan Williams Creekissa myos golfkentta. tosin nain vaan kyltin, missa green feeksi oli merkattui $5, mut sit sen kyltin vieressa ei ollu muuta kun pelkkaa hiekka silman kantamattomiin. Kolot tais olla sit joitain myyrien kaivamia...Yllattaen kukaan Williams Creekin 3 asukkaasta ei ollu golffamassa...
Paivan pisin nahtavyys oli 9600km pitka Dog Fence, joka jakaa Australiaa Lansi-Ita suuntasesti , ja nain ollen pitaa Dingot Australian pohjoispuolella. Toisin sanoen etelassa, ei pitas olla lainkaan kyseisisa otuksia. Ja faktaksi todettakoot, et toi on maailman pisin aita, et nyt jaa Kiinalaisten pikkumuuri kakkosex...
Coober Pedy on kaivoskaupunki, jossa 80% ihmisista asuu maanalla. Luit aivan oikein. Ne ostaa palan vuorta tai kukkulaa, mita ihmeita lienevatkaan ja sit alkavat kaivaa niihin huoneita. Samalla saatat rikastua, koska Coober Pedy elaa opaaleilla. Et just kun kaivat sun olohuoneen takaseinaa, saattaa olla et isket opaalisuoneen. Tosin ihan aina ei onnista, koska Coober Pedyssa asuu esim. yx nainen, jolla on 16-huoneinen asunto eika se muikkis oo viela loytany yhtaan opaalia. Cooberissa oltiin vaan sen aikaa, et paastiin suihkuun (JIPPII!!!) ja tehtiin pieni kaivoskierros maanalla. Onnex paastiin nopeesti mestasta pois, koska naytti hieman epamaaraselta se kaduilla huojuva porukka (ja believe it or not, mut siina pienesta mestassa asuu seitsemankymmenenviiden eri kansallisuuden edustajia!!). Ja meidan ryhmahan rakasti puskissa nukkumista eli suunattiin taas pois "sivilisaation" parista!
Mun ton reissuni kohokohta oli ehdottomasti ei suinkaan se kuinka meilta puhkes rengas kesken reissun tajuttoman teravakivisella rajulla kelirikkosella ratatatatatatata tiella, tai se kun lehmia seiso keskella tieta ja toljotti meidan autoa kasittamatta et haluttas ajaa niiden ohi, vaan kuumissa lahteissa uiminen yoaikaan. Ulkona oli aivan tajuttoman kylma, joten bikineissa juoksentelu tuntu hullun hommalta, mut kun sai suikautettua sinne +38C hoyryavaan veteen Dalhousie springsilla Simpson desertilla, niin maailma tuntu mahtavalta paikalta. Dalhousie Springsissa uiskennellessa sun ei tartte tuntea oloas yksinaisex. Sa tajuat hyvin pian olevas pikkusten Golbyjen seurassa, kun ne naykkasee sua varpaasta tai purasee pakarasta. Noi on sellasia pikkusia, max 3 cm pitkia pikku kaloja, jotka on kylla ihan hyvantahtosia, mut valilla vahan turhan nipistelevia. Ma toivon etten kuulosta ihan perverssilta, mut musta se oli oikeestaan hirveen hauska tunne kun ne Golbyt naykki sua. Samoin toivon ettei kuulostaa kinkylta, et me leviteltiin sita hot springsin pohjamutaa pitkin poikin paallemme ja harrastettiin myos shoulder fightseja. Mutakylpy ja pieni paini, oh yeah!
Aamulla herattiin Simpson desertilla Dingojen ulvontaan, which was cool. Ikava kylla yhtakaan hauvaa ei ollu nakopiirissa :( Sen jalkeen ajeltiin niin keskelle, kun keskelle vaan voi paasta, eli Australian mantereen maantieteelliseen keskipisteeseen, joka oli pikkusen puskaisen kapean kinttupolkutien paassa. Sama paikka oli loistava mesta haukata lounasta ja siivota meidan peravaunu, joka ui ihanan tahmeassa mehutiivisteessa, joka oli sit paattany karata pullosta peravaunun lattialle pikkusen reian kautta sotkeen rinkkoja ja muuta kamaa. Lovely...
Pysahdyttiin pikaisesti myos Finkessa, joka oli ehka kamalin kyla minka oon koskaan nahny. Se oli vaan taynna peltihokkeleita, mitka selittyy silla, et Finke on aboriginaali community. En tie kuinka monella on ollu samanlainen Aboroginaaleja on aina riistetty, mut ne on oikeesti hyvia tyyppeja- asenne ennen Australiaan tuloo, mut ainakin mulla toi ajatus on ikava kylla kadonnu. Aboroginaaleilla on todella valtavia alkoholiongelmia ja niita nakee viinan ja hien hajuisina kerjalaisina kaduilla hengailemassa. Niiden ei tarvitse kayda koulua, eika moniakaan koulu tai tyonteko edes kiinnosta. En sano et kaikki olis tollasia, mut hirvee maara kuitenkin. On tietysti hankala lahtea opiskelemaan kun ei puhu englantia vaan omaa heimokieltaan, ja asuu keskella ei mitaan eika edes omista mitaan...Koska aboriginaaleilla ei kuulemma ole kirjoitettua lakia ja saantoja niin kuin meilla muilla (kai niita silti australian laki koskee...) niin aboriginaali yhteisojen on tarvinnu laatia omia saantoja. Toi on kuulemma viela suhteellisen harvinaista ja yhteisoissa saatetaan asua kaaoksessa, ilman yhteispelisaantoja. Finkessa eraan talon seinassa oli sen yhteison saannot, tassa ote niista: Lapset ei saa ajaa autoa. Yhteisoon ei saa tuoda alkoholia, tai yhteisossa kayttaa alkoholia. kaupungista EI saa poistua ellei siita ilmoita ensin ja syykksi kelpaa aikas lailla vaan ja ainoostaan terveydelliset syyt. Rahaa ei saa lahettaa yhteison ulkopuolelle.
Viimeisen 3 paivan aikana tehtiin 3 suurta kavelylenkkia. Ensimmainen oli 9km Ulurun, eli maailman suurimman monoliitin ympari, toinen 8 km Kata Tjutan punasten kivien maisemissa ja kolmas 7 km Kings canyonissa. Kaikille kolmelle paikalle yhteista oli et kaikki ymparilla oli aikaslailla punasta. Uluru oli mahtava nahda, mutta suhteellisen tylsa kavella tasasta polua sen ympari. Kata Tjuta oli mielenkiintonen kivi rykelma, minka parkkipaikalta me pelastettiin ittensa auton ulkopuolelle lukinnut elakelaispariskunta. (eikos sita olla jo opittu et autossa ei sailyteta sisalla niita auton vara-avaimia) Kings Canyon oli makee mut tappo mesta mun keuhkoilleni. Se oli varsinaista ylos-alas kiipeilya ja alko mukavasti jyrkalla ylamaki osuudella, jota kutsutaan heart attack hillix...
Viisena paivana meilla oli viela pikkusia kavelylenkkeja erilaisten rotkojen maisemissa ja reissun vika pysahdys oli Ellery Creek big hole, joka on Alice Springsilaisten suosima uimapaikka jaakylmalla vedella varustettuna. Noh tossa vaiheessa Eric alko siella veden aarella kyseleen Noamilta, et "do you wanna go for a swim? Do you wanna go for a swim?" ja tota se hoki varmaan 5 minuuttia putkeen Noamin vastatessa, et No, No, No...Tyhmakin jo osas aavistaa, et mita tosta hienosta kskustelusta seurais ja niinhan siina sit kavi et Eric heitti Noamin veteen, jonka jalkeen ne paatti yhdessa, et oli aika uitaa opas Hugh. Hugh ei ollu kauheen immarreltu tasta marasta reissun paatoksesta, koska tyypillisena miehena silla oli vaan mukana ne kengat, jotka silla oli veteen mennessa jalassa ja totta kai ne oli paksut vaelluskengat joten niiden kuivuminen kestais yhta kauan kun Prinsessa Ruususen unet...
AFTER SPEECH:
No niin nyt oon sit Alicessa ja ollaan taas sohvasurffamassa muutaman kundin, Paulin ja Daven luona. Ihan hauskoja veikkoja ovat ja kiitos heidan, me saatiin tanaan ensimmainen kosketuksemme Aussie Rules Footballiin, joka on vahan niinkun Rugbyn, jalkapallon, amerikkalaisen futiksen ja lentopallon sekotus. Dave pelaa Alicen liigassa kyseista lajia ja me kaytiin kattoon sen matsia tanaan taalla jaatavan kylmassa ilmassa stadionilla. Oli huippu hauskaa ja hei valiaika entertainmentista vastas kukapa muukaan kun S-M Eskola...Joo Paul sano ennen valiajan alkua, et valiajalla porukka menee heitteleen omia futispallojaan kentalle, et han hakee autosta pallon, et mekin voidaan menna kokeileen. Noh me kun otetaan kaikki challenget vastaan niin kokeileenhan me mentiin. Ei kun aidan yli areenalle ja komeesti potkittiin palloo. Sit kun tuli aika menna takas katsomoon niin jo vanhaksi tullut reppana mina ei sit jaksanukaan enaa kunnolla ponkasta aidan yli vaan paatin jaada jalastani aitaan jumiin ja heittaa kemat. Ja nain sain mun ekan footy injuryn ja nyt nilkka on turvoksissa ja ma vahan niinkun onnun (tosin vaan heikosti...) Siis eihan toi nyt actually ollu ihan aito jalkkisvamma, mut hitto sellasex sita kutsun. Kuinka noloo nyt olis sanoo et kaatu aitaan!?
1 comment:
Hahahah. Sähän vähä niinku seuraat Tatun jalan jälkiä. Älä vaan sano, et tonki aidan olis voinu kiertää noin kymmenen metrin päästä.... :)vb
Post a Comment