Tana aamuna keittiossa, ma vajosin. Kyse ei oo nyt mistaan hienosta runnollisesta kuvainnollisesta ilmaisusta, koska mun henkinen minani olis saanut kolahduken tai jotain, vaan ma actually ihan kirjaimellisesti putosin tuolilla lattian lapi...Meilla naa muovimaton alta loytyvat termiittien syomat lattialaudat nyt ei oo missaan vaiheessa ollu kovinkaan tukevan tuntusia. Ton takia Marie oli itse asias uhri numero yksi ja sen tuolin jalka vetas aikoinaan sen ensimmaisen reian keittion lattiaan. Minapa vaan itsepaisena tykkasin istua juuri siina samalla paikalla, juuri siina kohtaa sen pyorean poydan ymparilla, joten tahan asti olin vaan valtelly sita pienta petollista kohtaa ja reikaa lattiassa. Noh tana aamuna sit haukatessa paahtista ma heitin kyljelleni lattialle, koska mun tuolini teki entista suuremman reian lattiaan...Onkohan toi hienovaranen merkki, et aika kattoo, mita pistaa suuhun vai onx taa talo vaan mata, todella mata vai aarimmaisen mata?
Tosin lattiaan ilmestyvat aukot ei oo ainoita epakohtia tassa pikku talo pahasessa...Termiitit on tosiaan syony reikia seiniiin (ei kandee kauheesti niihin nojailla) ja sit hiiret juoksentelee katon ja seinien valissa kun viimesta paivaa ja ajaa kissat metelillaan hulluix. Itse asias niille ei riita enaa vaan seinien valit, vaan eras rohkea siimahanta jai kiinni tassa joku aika sitten siita, et kurkisteli meidan leivanpaahtimen alta ja vilisti pitkin poytaa kun viimesta paivaa koittaen piiloutua kaiken mahdollisen taakse talla salaisella seikkailuoperaatiollaan. Toi nyt oli musta suhteellisen harmitonta ja sulosta kunnes sit eraana paivana jatin juuri leipomani muffinsit jo jaahtyneeseen uuniin kyseiselta pikku jyrsijalta piiloon ja avatessani uunin ottaakseni yhden, se samperin herkkupeppu nakertaa siella uunissa sisalla yhta muffinsia!! Tossa vaiheessa julistin sodan (milla hitolla se hiiri ees paasi sinne suljettuun uuniin sisalle!!!) ja nyt en oo sen kaa minkaanlaisissa puhevaleissa...
Niin taa on vika blogikirjotus luultavasti vahaan aikaan, ellei siella Adelaidessa silla sohvasurffaus pariskunnalla, jonka luona yopyillaan oo nettia. Aika Tyrendarrassa on ollu ihanaa ja antoisaa ja jonain paivana haluan palata takas kattoon, milta kaikki nayttikaan. Kamalaa tulee olla sanoo heippa kaikille karvaisille ystaville, mut life is a balance of holding on and letting go, ja hyvastit on sit vaan osa elamaa. Siltikin, mahtuiskohan toi Cedric the fatcat mun rinkkaani ja eihan kukaan huomaa, jos ma lahen Patchilla? Kanat tosin saa mun puolestani tulla mukaan vaan ja ainoostaan pakastettuna ja fileroituna!!
Tassa Sansu the Aussi seikkailija. Minapa lahden kohti Adelaidea, joka on kuivin kaupunki, kuivimmassa osavaltiossa, kuivimalla mantereella. Loistavaa, toivon mukaan ei oo muuten kuiva reissu...
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment